keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Partsilla

Monessa blogissa on laitettu pihaa, terassia ja parveketta. Minä siivosin ihanan äitini avustuksella partsini vajaat pari viikkoa sitten ja oi miten se raikastuikaan kun lasit pestiin ja kaikki! :)

Käytiin vielä ostamassa hieman kukkia, petunioita ja orvokkeja. Petuniat laitoin pitkulaiseen sementtimäiseen parvekelaatikkoon, josta tykkään tosi paljon: sen oli asuntoni edellinen omistaja jättänyt jälkeensä ja ihastuin tosiaan ikihyviksi.

Kissa-neiti se toki kävi myös tutkimassa että mitä parvekkeella oikein tapahtuu ja mitä uutta sinne on tuotu. Sisäkissa kun on, niin kesän tullen hänen reviirinsä laajenee parvekkeen verran ja voi sitä riemua kun pääsee "ulos"! :)











12 kommenttia:

  1. Voi kunpa minäkin saisin parvekkeeni tuollaiseen kuntoon. Aikaa olisi kyllä ollut mutta voimat ei anna myöten.

    Valtavan hieno tuo parvekelaatikko! Ja ihanaa, että teillä kissaneiti pääsee vähän ulkoilman hajuja haistelemaan, vaikkakin lasin läpi (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on kyllä mukavaa kun on partsi kesäkunnossa. :) ja välillä laitan parvekkeen lasit sillä tavalla rakoselleen, että tulee vähän niitä ulkomaailman tuoksuja kissulin nuuskittaviksi. :)

      Poista
  2. Tosi kaunis parveke sulla! :) Kunpa jaksaisin joskus pestä oman parvekkeeni lattian ja ikkunat on jossain vaiheessa pakko pestä uudelleen, lasituksen pesu epäonnistui aika reippaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos irina. <3 oon itse tosi iloinen kun sain asiantuntevaa apua ikkunoiden pesussa, itse en olisi varmaan saanut minäkään kerralla siistiä jälkeä. :)

      Poista
  3. Raikkaan näköinen parveke sinulla ja hurmaava kisuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) ja juu, kovin hurmaava neiti hän onkin. :)

      Poista
  4. Ihana parveke! Kisu on tietty vielä ihanampi <3 (Kissat on kauneinta maailmassa ja päihittävät kirkkaasti kauneimmankin sisustuksen mun silmissäni ;D)

    Voi kumpa meidän ikkunaremppa tulisi pian, että pääsis omaakin patsia edes vähän laittamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, mä oon dara ihan samaa mieltä: koko kodin ykköskaunistus on ehdottomasti ihana kissimirri. ;D

      ja kiitos, toivottavasti tosiaan pääset myös pian laittamaan omaa parvekettasi!

      Poista
  5. Ihana kisumisuliini. <3
    Meidän edesmenneet kisut olivat kanssa kaikki sisäkissoja ja aina kevään tullen he olivat niin iloisia,
    kun pääsivät partsille ottamaan aurinkoa. :D
    Tosi kiva toi kukkaloota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arvelinkin että jos sä satut lukemaan tän postauksen ni tykkäät tosta lootasta. :) niin mäkin, kovasti! ja joo, on hauska seurata kissan riemua kun se pääsee "vapauteen". :D

      Poista
  6. Voi että, kisulla on onnenpäivät, kun pääsee kauniille partsille :) munkin pitäis pikkuhiljaa hommata partsille kesäkukat... Plantageniin siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, juu, tuntuu tyytyväinen olevan. :D plantageniin mars mars ;) ja kerrohan sitten mitä sieltä lähti matkaan!

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)