perjantai 30. elokuuta 2013

String Pocket

Nyt olen jo kahdessa edellisessä postauksessani kirjoitellut kesäkurpitsasta, joten on aika vaihtaa aihetta, sillä ei tästä blogistani sentään ole tarkoitus muodostua mitään ruokablogia, vaikka ruoanlaitosta pidänkin. :) Eli takaisin sisustusasioihin, vaikka keittiössä pysytään edelleen.

Olen lukuisissa blogeissa ihastellut String-hyllyjä ja lopulta hankin sellaisen itsellenikin. Hyllylle oli oivallinen paikka keittiöni seinällä ruokapöydän yläpuolella, siinä kun ei ollut vielä mitään. Olin pitkään ajatellut seinän jäävänkin tyhjäksi, sillä en halunnut siihen mitään raskasta... mutta String Pocket -hylly on niin keveä ja kaunis että sen arvelin sopivan tähän hyvin.

Tässä nyt kuvia uudesta hyllystäni ja tavaroista, jotka hyllyyn ainakin näin alkajaisiksi päätyivät.






Aivan ihastuttavia ovat Uashmaman pestävät paperipussit. Sellaiseen pääsivät tuikkukynttilät.






Askartelin hyllylle hauskan sarjakuvataulun netistä tulostamistani englanninkielisistä Kamut-sarjakuvista.






Mittamaatuskat pääsivät myös hyllyyn, ovat kauniita koristeina ja käden ulottuvilla käytettäviksi.










Jo pitkän aikaa olen suunnitellut, että "sisustaisin" myös Kittan ruokailunurkkausta ja minulla on ollut siihen ideakin olemassa... Nyt vain vihdoin sain tuonkin suunnitelman toteutettua. Tein siis Kittalle oman sisustustaulun ihan lehdestä leikatusta Kamut-sarjakuvasta ja asetin sen jalkalistan päälle.






Karvakorva ei tosin ollut tippaakaan kiinnostunut uudesta taulustaan - ainoastaan sen edessä olevan ruokakupin sisällöstä! Toisaalta, eipä ainakaan vaikuta tyytymättömältä tarjontaan... :D

4 kommenttia:

  1. voi miten söpö ruokailunurkkaus :D ja ihania esineitä tuossa hyllyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos elina. :) hih, minustakin tuosta kittan ruokailunurkkauksesta tuli hauska!

      Poista
  2. Hihihihi! Ihana ruokailunurkka toisella <3 Ja tuo string - voih, pelkkää rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö vain olekin! :D se huvittaa mua päivittäin ku laittelen neidille ruokaa. :) ja joo, pelkkää rakkautta - juurikin näin.

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)