maanantai 23. syyskuuta 2013

Lauantain kemut

Meillä oli pitkästä aikaa vieraita lauantaina, veljeni tuli perheineen meille kylään ja olikin aika vilske kun meitä oli neljä aikuista ja viisi lasta yksiössä! Ja Kittakin tietty, vaikka hän katsoikin viisaimmaksi pysytellä sängyn alla piilossa lähes koko ajan. :)

Ostin pöytään neilikoita, joista muistin jopa napata pari kuvaa ja lapsille suunnatuista naposteltavista ja suolaisesta piirakasta myös, mutta valitettavasti kaikki makea tarjottava jäi kuvaamatta. Pikkunaposteltavat tekivätkin muksuille hyvin kauppansa, ainoastaan viinirypäleitä jäi muutama kulhon pohjalle.













Tarjoamani piirakka oli valmispohjaan tehty tomaatti-mozzarella-pestopiirakka ja tässä vähän ohjetta, jos reseptille tulee käyttöä:

valmis piirakkataikinapohja pakasteesta 
(Sunnuntai Mozzarella piirakkataikina, 400 g)
150 g mozzarella-juustoa 
2 - 3 tomaattia
mustapippuria
¾ dl tuoretta  basilikaa hienonnettuna
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
3 rkl pestoa

1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan (1 tunti) ja painele se sitten piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
2. Viipaloi mozzarella ja tomaatit. Lado viipaleet piirakkapohjan päälle limittäin. Ripottele pinnalle mustapippuri ja basilika.
3. Sekoita munat, ruokakerma ja pesto kulhossa ja kaada seos piirakkavuokaan.
4. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Tarjoa jäähtyneenä, haaleana.

Vieraiden tulon motivoimana sain vaihdettua myös parvekkeen kukat. Petuniat alkoivat olemaan jo tiensä päässä, joten ne eivät olleet enää mikään kovinkaan suuri ilo silmälle. Ostin tilalle callunoita, joita sattuikin kaupassa olemaan sopivasti juuri viisi kappaletta valkoisia jäljellä.




Vierailta sain tuomisina ihananhauskan kukan, nimittäin koristekaalin. Se pääsi myöskin parveketta kaunistamaan, kylmää sietävä kun kuulemma on.




Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Pistitpä piirakkasi somasti tarjolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. :) tuli idea etten laittaisikaan pyöreässä valmistettua pyöreässä tarjolle ja hauska on lopputulos minustakin.

      Poista
  2. Ja aivan ihana toi piirakan otin 😊 Saako udella mistä Se on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö vain olekin?? ja tottahan toki saa udella. :) omani ostin tuossa kuun vaihteessa kampin käsityökorttelista narinkkatorilta ja täältä niitä löytää: http://www.beloved.fi/index.php?cPath=140_145&osCsid=3ce45d5eb5033c01d82333898e78f07d.

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)