tiistai 7. tammikuuta 2014

Virkattu matto

Innostukseni opetella virkkaamaan heräsi jo vuosi sitten ja toiveenani, haaveenani ja tavoitteenani oli että saisin aikaiseksi maton. Viime keväänä hankin tätä tarkoitusta varten trikoo- ja ontelokuteita, mutta aika tovi meni ennen kuin ennätin haavettani toteuttaa.

Lopulta sain kuitenkin tuon maton tehtyä ja siitä tuli joululahja äidilleni. Matto ei ole millään muotoa täydellinen, mutta olen kovin tyytyväinen että onnistuin kuitenkin tekemään vallan matoksi tunnistettavan pyörylän. :)




En kuitenkaan vieläkään koe osaavani virkata kunnolla ja kun mattoa tehdessäni tuli vähänkin pidempi tauko virkkauspuuhaan niin jo unohdin miten niitä pylväitä taas tehtiinkään ja mitä mikäkin lyhenne ohjeessa taas tarkoittikaan.

Koskapa tämä on minun blogini ja saan käyttää tilaa ohjeille niin paljon kuin tahdon, niin ajattelin laittaa tänne näkyville ns. aukikirjoitetun ohjeen maton virkkaamiseksi, jos siitä vaikka olisi jollekin apua. Itselleni ainakin on jos ja kun koitan väkertää toisen maton jossain vaiheessa. :)





Matto on siis Kauhavan Kangas-Aitan ohjeen mukaan tehty Marketta-pitsimatto (pienempi) ja tässä minun kirjoittelemani ohje, joka sisältää myös pari linkkiä silmukoiden teko-ohjeisiin Viivin virkkausnettiin. Matto on virkattu ontelokuteesta ja virkkuukoukkuna käytin 8 mm:n koukkua.


1. kerros: Kierrä lanka kahdesti vasemman etusormen ympäri ja virkkaa lenkkiin 12 kiinteää silmukkaa.

2. kerros: 5 ketjusilmukkaa, *1 pylväs2 ketjusilmukkaa*, toista *-* 11 kertaa. Sulje tämä ja kaikki loput kerrokset virkkaamalla 1 piilosilmukka kolmanteen ketjusilmukkaaan, ellei toisin mainita.

3. kerros: 3 ketjusilmukkaa, *2 pylvästä ketjusilmukoista tehtyyn kaareen (eli niihin ketjusilmukoihin, jota virkkasit edellisen kerroksen aikana), 1 pylväs pylvääseen*, toista *-* 13 kertaa, 2 pylvästä ketjusilmukoista tehtyyn kaareen.

4. kerros: *4 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka joka kolmanteen pylvääseen*, toista *-* 13 kertaa, 4 ketjusilmukkaa, 1 piilosilmukka 1. ketjusilmukkaan.

5. kerros: Siirry yhdellä piilosilmukalla ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 3 ketjusilmukkaa, 3 pylvästä ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 2 ketjusilmukkaa, *4 pylvästä ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 2 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

6. kerros: 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, *2 pylvästä, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

7. kerros: 3 ketjusilmukkaa, 4 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa, *5 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

8. kerros: 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 2 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa, *2 pylvästä, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 2 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

9. kerros: 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, kavenna 2 pylvästä yhteen (ks. erillinen ohje alla), 2 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 1 pylväs ketjusilmukoista tehtyyn kaareen (eli niistä kolmesta ketjusilmukasta keskimmäiseen, jotka virkkasit edellisen kerroksen aikana), 2 ketjusilmukkaa, *2 pylvästä (jätä se yksi niistä kolmesta ketjusilmukasta väliin), kavenna 2 pylvästä yhteen, 2 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 1 pylväs ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 2 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

10. kerros: 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, kavenna 2 pylvästä yhteen, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, 3 pylvästä pylvääseen (eli edellisen kierroksen ketjusilmukkaparien keskellä oleva pylväs ja sen samaan silmukkaan), 2 ketjusilmukkaa, *2 pylvästä (jätä kaksi ketjusilmukkaa väliin), kavenna 2 pylvästä yhteen, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, 3 pylvästä pylvääseen, 2 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

11. kerros: 3 ketjusilmukkaa, kavenna 2 pylvästä yhteen, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä samaan silmukkaan (jätä edellisen kerroksen kaksi ketjusilmukkaa väliin), 1 pylväs, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 2 ketjusilmukkaa, *1 pylväs (jätä jälleen kaksi ketjusilmukkaa väliin), kavenna 2 pylvästä yhteen, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä samaan silmukkaan (jälleen kaksi ketjusilmukkaa jää väliin), 1 pylväs, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 2 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa.

12. kerros: 2 ketjusilmukkaa, kavenna 2 pylvästä yhteen, 3 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä samaan silmukkaan (jätä edellisen kerroksen kaksi ketjusilmukkaa väliin), 3 pylvästä, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 3 ketjusilmukkaan, *kavenna 3 pylvästä yhteen (katso erillinen ohje alla, jätä jälleen kaksi ketjusilmukkaa väliin), 3 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä samaan silmukkaan (jätä kaksi ketjusilmukkaa väliin), 3 pylvästä, 2 pylvästä samaan silmukkaan, 3 ketjusilmukkaa*, toista *-* 13 kertaa, 1 piilosilmukka sakaran kärkeen.

13. kerros: 1 piilosilmukka ketjusilmukoista tehdyn kaaren 1. silmukkaan, 6 ketjusilmukkaa, *1 kiinteä silmukka keskimmäiseen pylvääseen, 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka seuraavaan ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 5 ketjusilmukkaa* toista *-* 14 kertaa, 1 kiinteä silmukka keskimmäiseen pylvääseen, 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka ketjusilmukoista tehtyyn kaareen, 5 ketjusilmukkaa, 1 piilosilmukka 2. ketjusilmukkaan.

14. kerros: 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs + 1 ketjusilmukka + 1 pylväs + 1 ketjusilmukka + 1 puolipylväs + 1 ketjusilmukka, *1 puolipylväs + 1 ketjusilmukka + 1 pylväs + 1 ketjusilmukka + 1 pylväs + 1 ketjusilmukka + 1 puolipylväs + 1 ketjusilmukka*, toista *-* 43 kertaa, 1 piilosilmukka 2. ketjusilmukkaan.


Miten 2 pylvästä kavennetaan yhteen: Ensimmäinen pylväs aloitetaan, mutta sitä ei tehdä heti valmiiksi, vaan ennen viimeistä läpivetoa aloitetaan toisen pylvään tekeminen (koukulla on tuolloin 2 silmukkaa) ja kun se toinenkin pylväs on yhtä läpivetoa vaille valmis (ja koukulla 3 silmukkaa), otetaan lanka koukulle ja vedetään se kaikkien 3 silmukan läpi. Näin kahdesta pylväästä tulee yksi. Molemmat näistä pylväistä tehdään omiin silmukoihinsa, ei siis samaan silmukkaan.

Miten 3 pylvästä kavennetaan yhteen: Ensimmäinen pylväs aloitetaan, mutta sitä ei tehdä heti valmiiksi, vaan ennen viimeistä läpivetoa aloitetaan toisen pylvään tekeminen (koukulla on tuolloin 2 silmukkaa) ja kun se toinenkin pylväs on yhtä läpivetoa vaille valmis (ja koukulla 3 silmukkaa), aloitetaan vielä kolmas pylväs. Kun sekin on yhtä läpivetoa vaille valmis (ja koukulla 4 silmukkaa), otetaan lanka koukulle ja vedetään se kaikkien 4 silmukan läpi.




Toivottavasti ohjeesta tosiaan on jollekin apua ja pahoittelen mahdollisia virheitä, joita on jäänyt ehkä mukaan.

Matosta tulee mielestäni suurempi kuin alkuperäisen ohjeen mukaan pitäisi, mutta johtuuko se siitä että tein jotain eri tavalla kuin olisi kuulunut vai mistä - sitä en tiedä. :)

Tässä vielä muutama kuva matkan varrelta, Kitta ainakin tuntui tykkäävän matosta heti alkumetreiltä alkaen! Siihen hän koitti käpertyä nukkumaan kesken virkkaamisen ja vaikkei mattoa paljon pannulappua enempää ollut vielä valmiina... Hassu tyttö.











4 kommenttia:

  1. hyvä mattohan tuo on ensimmäiseksi!! hienoahienoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos elina, ite oon kyllä ihan lapsellisen innoissani aikaansaannoksestani. :D

      Poista
  2. Hieno on! Pitäisköhän minunkin, tuolla sinun ohjeellasi...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos eerika! :) ja koita ihmeessä, se ois hauskaa! :) varmasti onnistut saamaan aikaiseksi vielä kauniimman ekaversion kuin minä. :)

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)