perjantai 20. syyskuuta 2013

Habitare 2013

Piipahdin pikaisesti Habitare-messuilla tänään töiden jälkeen. Kivaahan siellä oli, paljon kauniita ja erikoisia esineitä, ihania pintoja ja ideoita... olisin voinut pidempäänkin viipyä. 

Aikaa ei siis ollut kovin paljon, mutta muutama erityisen hauska juttu kuitenkin osui silmään, eli ensinnäkin mattotarrat:




Kyseessä oli Homecrafts, suomalainen mallisto, johon kuuluvat myös matot, jotka näyttävät oikeilta, mutta ovatkin valokuvatarroja. Ihan mieletön idea mielestäni! Ja tokihan silmään nappasi heti tämä esittelyssä ollut mustavalkoinen yksilö. :)




Toinen mainitsemisen arvoinen tuttavuus oli Pomarbo, lahjapaketointituotteet, jotka on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. 




Lahjarasiat olivat tosi kauniita ja tykkäsin siitä, että myös rasioiden sisäpinta oli kuvioitu tai vähintään värillinen.




Ja vielä Surplus Systems, jonka muovisiin, paperikasseilta näyttäviin laatikoihin ihastuin ikihyviksi! Laatikoita oli kolmea kokoa ja näitä oli pakko ostaa kotiinkin. Mukaan lähti keskimmäistä kokoa kaunis pari: musta ja valkoinen.







Viimeisenä tahdon mainita verkkokaupan nimeltä Pintanikkarit, vaikka valokuvaa minulla ei tähän olekaan liitettäväksi.

Heillä oli esittelyssä tuotteita, joilla kunnostaa kuluneita nahkahuonekaluja, aineita, joilla saa esim. puiseen pintaan vanhanaikaisen ilmeen, efektimaaleja, joilla saa aikaan esim. ruostuneen näköistä pintaa, krakleerattua pintaa tai kivipintaa... Oi heiltäkin olisin voinut ostaa todella purkin jos toisenkin! 




8 kommenttia:

  1. Mä ostin viime vuoden messuilta tuollaisen Crumple Boxin valkoisena :) Silloin niitä tosin sai vain tilata messuilta, mukaan ei saanut näytekappaleita. :)

    Harmi sinänsä, että kävit jo messuilla, olisi ollut tosi kiva tavata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaa jaa, mulla oli viime vuonna menneet tällaiset boxit ihan täysin ohi! onneksi niitä oli tänä vuonna myös. :) ja hittohitto, olisikin ollut erittäin kiva tavata, ootko sä itse menossa milloin?

      Poista
    2. Me oltiin CASAn bloggaajien kanssa messuilla tänään klo 11-17 ja ollaan myös huomenna samoin. :)

      Poista
    3. aivan, teitä on siellä paikalla koko poppoo! voi että, olisipa ollut mukava tulla tervehtimään. :) toivottavasti tulee jossain vaiheessa toinen tilaisuus!

      Poista
    4. Olisi tosiaan ollut kiva tavata! Pitää ehkä järjestää joku lukijatapahtuma tai vastaava :D

      Poista
  2. voi miten hauska oli huomata tuo homecrafts, olen nimittäin töissä yrityksessä, jonka omaa mallistoa homecrafts on! :D hyvä homma että mallisto menestyi myös messuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai ku hauskaa tosiaan! :) nämä matot tekivät muhun suuren vaikutuksen!

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)