torstai 19. syyskuuta 2013

Haaste vailla nimeä

Sain elokuun lopulla Kivitalon arkea -blogin Tsinnialta haasteen, jolla ei ole nimeä. Kiitos Tsinnia! :)

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3.  Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.

Viikkoni on ollut melkoisen kiireinen ja töidenkään puolesta en ole oikein ennättänyt käydä kotona kuin kääntymässä, mutta tänään on viimein vähän rauhallisempi iltapäivä ja ilta. Tänään töihin mennessäni minua odotteli työpöydälläni paketti, joka sisälsi kynttilöitä. Olimme tehneet PartyLitelle kynttilätilauksen tuossa tovi sitten ja nyt saimme herkullisen tuoksuiset pakkaukset viimein itsellemme.

Vaniljasitruunan tuoksu on jo hurmannut minut ihan täysin, joten niitä ostin syksyä ja jouluakin silmällä pitäen, mutta lisäksi uutena tuttavuutena kokeiluun pääsi uusi tuoksu:  Vaahtokarkki & piparminttu.




Sitten varsinaisiin kysymyksiin:

1. Ruusu, Gerbera vai Lilja? Lilja

2. Mikä on erikoisin kokemuksesi elämässä? Jokin sellainen, jota ei yleensä koe tai joka ei ehkä välttämättä ole ihan kaikkien koettavissa? Laskuvarjohypyt ovat olleet hurjimpia kokemuksia ja kuumailmapallolento oli uskomaton elämys.

3. Mistä haaveilet sisustukseesi juuri tällä hetkellä? Haaveilen sohvasta, mutta sellainen ei toistaiseksi mahdu nykyiseen kotiini Helsingissä, eikä toiseenkaan kotiimme Turussa. Tosin haaveissani sohva voisi olla ehkä Kukkapuron Ateljee, joten ei tuo sohvahaave varmaan ihan juuri olisi toteutumassa vaikka tilaa olisikin...


Kuva täältä.

4. Kuinka monessa asunnossa olet asunut ja missä päin? Aluksi asuin lapsuudenkodissani, samassa taloyhtiössä ennätin asua kahdessa asunnossa. Vanhempieni luota muutin Ruoholahteen, jossa myöskin asuin kahdessa eri asunnossa, kun muutto jossain välissä tapahtui samassa rapussa sijaitsevaan asuntoon. Ruoholahdesta muutin Sörnäisiin ja sen jälkeen Kalliossa kahteen kertaan. Kalliosta muutin Töölöön ja sen jälkeen tähän nykyiseen kotiini. Yhteensä näistä tulee siis 9 asuntoa ja kaikki ovat Helsingissä. Lisäksi olen viime vuosien ajan puolittain asunut myös Turun suunnalla ja sielläkin jo kolmessa eri asunnossa.

5. Päivän väri? Päivän väri on aina musta. :)

6. Lauantai-ilta ja olet yksin kotona, mitä teet? Tätä ei tapahdu käytännössä melkein koskaan, sillä olen lauantai-iltaisin äärimmäisen harvoin ihan itsekseni kotona, mutta todennäköisesti lueskelisin blogeja, katsoisin telkkaria. lukisin kirjaa tai siivoisin. Tai ehkä hieman näitä kaikkia... ois mulla vaan aika villiä! :D

Tässä olisivat sitten minun kysymykseni...

1. Mikä on lempivärisi ja näkyykö se myös sisustuksessasi?
2. Viherkasvit vai leikkokukat?
3. Turhin ostoksesi viimeisen kuukauden aikana?
4. Kuinka monessa asunnossa olet asunut ja missä päin?
5. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
6. Oletko jouluihminen ja laitatko kodin ns. joulukuntoon?
7. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on ollut?
8. Mitä väriä et haluaisi sisustukseesi missään tapauksessa?


...ja mukaan haastan blogit:

Koti puolen hehtaarin metsässä
Silkkiä & satakieliä
Valkoinen soihtu

Toivottavasti ette jo ole saaneet tätä haastetta tai jos olette niin saa toki vastata uudestaankin! :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta :) Olen tämän jo toteuttanutkin, mutta katsotaan jos saisin vastattua kysymyksiisi jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se olisi mukavaa, kysymykset kun varmaan on tässä haasteessa aina erit! :)

      Poista
  2. Kiitos mukavasta haasteesta! Mielelläni vastailen näihin:)!

    VastaaPoista
  3. Kiva, että teit haasteen! Mielenkiinnolla aina lukee vastauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jo vain tein, vähän vaan kesti taas... mutta kiitokset haasteesta vielä kertaalleen, tää oli mukava. :)

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)