keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Roikkavalaisin ja kaukosäädin

Kerroin kesällä shoppailureissustani Tukholmassa ja että ostin Tukholman Granitista roikkavalaisimen. Tuosta valaisimesta tuli minulle yövalo sängyn viereen ja siinä nyt jo pari kuukautta olleena tuntuu toimivan hyvin ja näyttää kivalta.






Ensin suunnitelmissa oli kiinnittää lamppu kierrekoukulla kattoon, mutta kun kätköistäni tulikin vastaan vanha kattolampun koukku, niin päädyimmekin kiinnittämään sen alkovin ulkopuolella olevaan seinään, jotta hauska koukkukin pääsisi paremmin esille.





Tässä roikkavalaisimessahan ei ollut katkaisijaa ja se meinasi aiheuttaa päänvaivaa, sillä arvelin etten jaksa joka kerta valoa sytyttäessäni kaivaa sitä yöpöydän takaa pistokkeeseen... Mutta onneksi kullallani oli tarjota ratkaisu pulmaan: kaukosäädin! 




Ostimme Clasulta pakkauksen, johon kuuluu kaukosäätimen lisäksi kolme pistoketta. Nyt syttyy ja sammuu kaukosäätimen napista yövalo, ikkunalaudalla majaileva Tupla Kupla sekä verhotangossa paperikoristeiden kanssa sulassa sovussa roikuskeleva Granitin valosarja.




Tällainen kaukosäädinratkaisu olisi varmasti toimiva myös erilaisten jouluvalojen kanssa, sytyttäminen ja sammuttaminen käy kuin... no, kuin napista painamalla! :D

Kuva valosarjasta on otettu loppusyksystä ja muut vasta lähimenneisyydessä... Huomaa vahvasti miten vain viimeisessä kuvassa on valoa, muut ovat ihan pimeitä. Voi höh.


4 kommenttia:

  1. heeeiiii, onpas kätsy kaukosäädin! enpä ole aiemmin moisesta kuullutkaan (paitsi elokuvissa...) mutta sopisi tähänkin huusholliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan varmasti sopisi, arvelen että tällaiselle löytyisi helposti tarve kodista kuin kodista! :)

      Poista
  2. Multakin löytyy kaukosäädin olkkarin valoihin ja oon todennut sen todella kätsyksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, kaukosäädin valaisimiin on oikeasti ihan yllättävän näppärä. :)

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)