keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Päivä Tukholmassa

Pyörähdin äitini kanssa Päivä Tukholmassa -risteilyllä tuossa tovi sitten ja ajattelin kertoa mitä kivaa löysin tuon noin viiden tunnin aikana kun oli maissa aikaa kierrellä.

Viime kesänähän olin miesystäväni kanssa reissussa autolla ja tuolloin aikaa paikkojen ja kauppojen koluamiseen sekä Ruotsin että Tanskan puolella oli reilusti. Tukholman shoppailusta kertomus löytyy täältä ja Kööpenhaminan osalta täältä.

Tällä kertaa aikaa tosiaan oli vähemmän, mutta ihan mukavasti silti kaikkea ennätettiin. Oli vieläpä aivan ihanan kesäinen ja lämmin päivä, joten oli ihan tosissaan ulkomaanmatkan tuntu.

Pyörähdimme Granitissa ja DesignTorgetissa (Götgatan 31), mutta niistä ei tällä kertaa löytynyt mitään mitä olisi ollut ihan PAKKO ostaa. Huomasi selvästi, että kävin paljon tarkemmaksi ostosten kanssa kun en ollutkaan autolla liikkeellä - nyt tiedosti koko ajan että kaikki ostokset täytyy sitten koko päivän kantaa mukana. Kukkaro toki tykkäsi tästä vaihtoehdosta enemmän. :)

Lagerhausista sen sijaan tein muutamia ostoksia. Itselleni ostin mustan mittalusikkasetin, mustavalkoisia muffinivuokia, sydämenmuotoisia leivonnaiskoristeita ja mustapilkkuista paperiteippiä. Lisäksi ostin hieman tuliaisia, mutta ne jäivät kuvaamatta kun ennätin ne melkein heti matkan jälkeen antaa jo saajilleen.



Tuosta liikkeestä kyllä voisi ostaa vaikka kuinka paljon juttuja, se ihan pursuaa kaikkea ihanaa! Tosin olin tyytyväinen, että paljon oli myynnissä vielä samaa tavaraa kuin viime kesänäkin, joten monet pakko saada -tavarat oli onneksi hankittu jo edellisellä reissulla. :)

Juuri ennen risteilylle lähtöä juttelin puhelimessa ystäväni K:n kanssa ja hän suositteli piipahtamaan tavaratalossa nimeltä PUB (Gamla Brogatan 20). Sinnehän me menimme ja eipä voi muuta sanoa kuin kiitos K, oli tosiaan pistäytymisen arvoinen paikka! 

Tavaratalon yläkerrasta löytyi vaikka mitä aarteita, joista kaikkea en tokikaan voinut ostaa, mutta jotain oli ihan pakko. Osa House Doctorin tuotteista oli reilussa alennuksessa, joten niitä lähti mukaan kaksi kirjoitusalustaa ja paperinen säilytyskassi. Lisäksi en voinut vastustaa jättikokoista hakaneulaa enkä keittiöliinaa (sillä niitähän ei minulla vielä yhtään ole...).




Näiden ihanuuksien lisäksi ostin vielä pikkuriikkisen jutun, joka vaan yksinkertaisesti viehätti minua liikaa jotta olisin voinut sen jättää hyllyyn: Systrarna Voltairen minikokoinen kylmävaraaja!




Jotain piti keksiä kuvaan mukaan, jotta kylmävaraajan koko käy selville ja hätäpäissäni nappasin mukaan sitruunan. Siitä varmaan käy ilmi kuinka pieni ja söpö tuo kylmävaraaja onkaan.

Tukholmassa en oikeastaan ottanutkaan kuin yhden ainoan valokuvan ja sen nappasin tuon tavaratalon ulkopuolelta. Tässä siis näkymää, että mitä kohden kannattaa suunnata mikäli kulmilla liikkuu.




Ennen laivallepaluuta ennätimme pyörähtää Åhlénsilla. Siellä näin hienot mustavalkoiset paperipillit ja ne päätin vielä ostaa. Paperipilleistä on selvästi muodostumassa minulle myös heikkous, nimittäin aika kokoelma minulla erilaisia paperipillejä jo on, mutta kun uusi kuosi osuu silmään niin taas on vastustaminen mahdotonta...



Laivalta toki ostin vielä jotain herkkuja, sekä yhden alkoholipullonkin, mutta niitä ei nyt tullut sen kummemmin kuvattua. Mainitsenpa kuitenkin, että jos jossain osuu kohdallenne mansikkakermalikööri nimeltään Mansikki tai toffeekermalikööri nimeltään Tohvikki, niin arvaan että tulee katsottua toisenkin kerran - sen verran on nimittäin tyylikkään näköiset pullot. :) Minun mukaani lähti näistä tuo Tohvikki ja hitsi kun onkin herkullista nestettä.

Hauska reissu oli ja kyllä vaan tuolta Tukholmasta on ihana tehdä pieniä löytöjä kotiin. Toivottavasti tästä nyt jollekin taas tulee joku pieni vinkki matkaan mikäli on Tukholmaan menossa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)